|
Puheenjohtajan tuolilta 21.6.2010 |
 |
 |
|
Haltuuni tuli hiljattain ukkini jäämistöstä mielenkiintoinen teos. Kyseessä on runo- ja piirrosvihko, jonka jokaisen aukeaman toisella sivulla on ukkini kirjoittama runo, ja toisella sivulla lyijykynällä ja musteella piirretty kuva. Runoja ja piirroksia on kumpiakin kaikkiaan parikymmentä. Ensimmäisellä sivulla lukee seuraava teksti:
”Kuvakertomus 7080:n alueelta. Anno 1943. Piirusteli (ja tekstitti) kers. Niemistö, Olavi Johannes.”
Laitan tähän yhden vihossa olleen runon, joka sopii juhannusviikon ajankohtaan mainiosti. Ukkini on kesällä -43 Kannaksen rintamalla kirjoittanut Juhannuksesta seuraavasti:
JUHANNUKSENA
Miten kirkkaasti aurinko,
loistatkaan
tänä päivänä Mittumaarin.
Sinä muistatko, veljeni,
milloinkaan
näin auringon tuhlanneen kultiaan?
Etkö ottaisi onnesta vaarin?
Miten kaikki kummasti kirkastui,
kun muistit kotisi siellä,
missä kukkaset päivään kurkottui,
liput sinivalkeat tuulessa ui,
- näät äitisi kirkkotiellä.
On siellä suvinen sunnuntai;
tämä päivä on päivä Herran.
Pian tulee kai arki ja maanantai,
hyvä niin. Sadon korjata silloin sai,
joka toivoen kylvi kerran. |
Mitä siitä, jos aikamme ankea on,
toki auringon kultaa on meillä.
Olet, veljeni, syvästi onneton,
jos polkus on synkkä ja paisteeton
ja vaellat varjojen teillä.
Suo auringon sieluas koskettaa,
et kaipaa aarteita arkain!
Suo juhannusauringon julistaa:
On liian rakas ja kallis maa
tämä tallata pahain ja parkain. |
Aurinkoista Juhannusta toivottaen,
Niko Niemistö |